top of page

Vaikuttava kieli

Kaikki kielenkäyttö vaikuttaa kuulijaan ja lukijaan:

  • Uutinen veroparatiiseista pysäyttää ajattelemaan veronkiertoa ja vaikuttaa siihen, minkä yrityksen palveluita käytämme.

  • Internetin tarkkaan kohdennetut mainokset johtavat siihen, että pian huomaamme selaavamme verkkokaupan valikoimia.

  • Kun ystävä kertoo kokemuksistaan vapaaehtoistyöstä vanhusten kanssa, alamme itsekin suhtautua vanhuksiin toisin. 

Samalla tavalla vaikutamme itse muiden tietoihin, tunteisiin ja arvoihin ja olemme näin muokkaamassa mielipiteitä. Usein vaikuttaminen ei ole ollenkaan tietoista. Esimerkiksi uutiset ja tieteelliset artikkelit edellyttävät neutraalia asiatyyliä, mutta silloinkin kielellä vaikuttaminen on läsnä:

Sanat ovat tekoja,

 jotka muokkaavat maailmaa.

                                           Leena Krohn

kirjoittajan ääni näkyy siinä, mitä asioita hän käsittelee ja mistä vaikenee, ja myös siitä, minkälaisia merkityksiä hän sanoille antaa. Kolumnin tai esseen tyyli puolestaan on tarkoituksellisesti kohosteista eli se poikkeaa kaikkein neutraaleimmasta asiatyylistä. Kirjoittaja voi esimerkiksi käyttää värittyneitä, kuvailevia, vanhahtavia tai muuten harvinaisia sanoja ja näin tuoda myös kielen keinoin tekstiin persoonallista otetta.

Tutustuminen retorisiin keinoihin ja tekstin ideologiaan auttaa hahmottamaan, miten monitasoista kielellä vaikuttaminen on. Retorisista keinoista puhutaan yleensä asiatekstien yhteydessä, vaikka asiatekstit ja kaunokirjallisuus käyttävätkin samoja vaikuttamisen keinoja. Vaikuttamisen keinot ovat osa tekstin 

retoriset keinot

Retoriset keinot

Retorisiksi keinoiksi sanotaan kaikkia niitä kielen valintoja, jotka tekevät asiatekstistä vaikuttavan ja jotka tukevat näin argumentaatiota. Keinot liittyvät kielen kaikkiin tasoihin: äänteisiin, sanastoon, lauserakenteisiin ja myös tekstin kokonaisuuteen. Pieni liitepartikkelikin (Tulepa tänne) tuo oman sävynsä tekstiin. Retorisia keinoja on niin paljon, että niistä voi nimetä vain joitakin esimerkkejä:

  • Alkusointu: ”Islannin jalkapallo on kuin satujen saarten saaga.” (Matti Pitko, Aamulehti 2.7.2016)

  • Metonymia: ”Monet Suvivirret onkin veisattu Stockmannilta käännetty Fredriksson tyylikkäästi kutreilla.” (Antto Tervas: Stockmann Yard, 2015)

  • Kolmiportainen luettelo, kliimaksi: ”Romaanin mittaisen proosateoksen punominen näistä langoista on rohkeaa. Sen kustantaminen on uhkarohkeaa. Sen suomentaminen on jumalien uhmaamista.” (Hannu Marttilan arvostelu Günter Grassin muistelmista Grimmin sanat, HS 29.11.2015)

  • Monitulkintaisuus: Pyörät on pistetty pyörimään. (HSL:n tiedote kaupunkipyöristä 2016)

0ef39804-164b-4572-a36a-968d4341db6d.jpg

Mainonnassa sanaleikit kiinnittävät huomiota ja saavat ehkä kiinnostumaan tuotteestakin.

Metaforat ovat tavallisia retorisia keinoja. Esimerkiksi talouden ja koulutuksen nopeista uudistuksista on tullut tavaksi puhua loikkana: kasvuloikka, vientiloikka, digiloikka, kieliloikka, kilpailukykyloikka, tuottavuusloikka.

  • Liioittelu: ”Hulluilla Päivillä näyttää siltä kuin YK:n avustuspaketti olisi tipahtanut keskelle nälkäisintä Afrikkaa: pakkauksia revitään auki sellaisella verenhimolla ja kuola valuen. Kanssaihmisiä kyräillään silmäkulmasta, vaatteet kahmaistaan syliin niin että henkarit sinkoilevat pitkin osastoa ja napit paukkuvat kuin konekiväärisarja. Jollekin jää käteen hiha, toiselle lahje, ja vaikka oma rotsi repeäisi siinä rytäkässä, siltikään ei valiteta, sillä ostamaan on tultu.” (Antto Terras: Stockmann Yard, 2015) 

  • Sanaleikit: ”Frutopistisen hyvää” (Fazerin suklaan Tutti Frutti -kausimaku 2019)

  • Lauseen alun toisto: "Väitetään, että maahanmuuttokysymykset jakavat kansamme kahtia. Se on vale. Ääripäiden välissä on valtava enemmistö, tolkun ihmiset. Tolkun ihminen ei kiistä maahanmuuton aiheuttamia ongelmia eikä hekumoi ajatuksella, että kansanedustaja tai hänen lapsensa raiskattaisiin. Tolkun ihminen on valmis auttamaan apua tarvitsevia, mutta ymmärtää, että rajalliset resurssit on suunnattava kaikista hädänalaisimmille. Tolkun ihminen ymmärtää, että viranomaiset tekevät työnsä, tunnistavat todelliset turvapaikan tarvitsijat ja käännyttävät  muut pois. – – " (Jyri Paretskoi, Iisalmen Sanomat 28.1.2016)

  • Arvottavat sanat: näkökulma ja asenne paljastuvat siitä, puhutaanko viittomakielisestä vai kuulovammaisesta, valvontakamerasta vai turvakamerasta, kasvinsuojeluaineesta vai rikkaruohomyrkystä.

  • Ketjurakenne: ”Rosa Parks istui, jotta Martin Luther (King) voisi kävellä, ja Martin Luther marssi, jotta Barack Obama voisi juosta, ja Barack Obama juoksi (pyrki presidentiksi) jotta kaikki lapset voisivat lentää.” (Hillary Clinton presidentinvaalikampanjassaan. Rosa Parks oli afroamerikkalainen ompelija, joka vuonna 1955 kieltäytyi luovuttamasta istumapaikkaansa bussissa valkoiselle miehelle. Tapausta ja sen oikeuskäsittelyä pidetään ratkaisevana lähtölaukauksena etnisen tasa-arvon vahvistamiselle Yhdysvalloissa.)

  • Me-henki: Yhteishenkeä lujittavaa kieltä tarvitaan esimerkiksi presidenttien uudenvuodenpuheissa:

”Valmistautukaamme tehtäväämme varten, liittykäämme lujasti yhteen, lyökäämme veljen kättä toinen toisillemme, siirtäkäämme joutavat riitaisuudet syrjemmäksi, olkaamme hyviä ja jaloja toinen
toisiamme kohtaan pyrkien toisinajattelevienkin vilpittömään ymmärtämiseen. Kansamme kehitys ja onni riippuu lopultakin meistä itsestämme, omasta kunnostamme, hyvästä tahdostamme toisiamme ja yhteisiä pyrkimyksiämme kohtaan.” (P. E. Svinhufvud 1935.)

 

”Suomella on paljon voitettavaa. Olemme pieni, viennistä riippuvainen maa. Meillä on luovaa osaamista muun muassa puhtaan teknologian ja vihreän talouden alueella. Yhteiskuntamme perustuu kansanvallan ja tasa-arvon periaatteille. Hallintomme on kansainvälisesti vertailtuna tehokas ja rehellinen.” (Tarja Halonen 2012)

​

Retorisia keinoja ovat myös mm. superlatiivit, retoriset kysymykset, lukijan puhuttelu ja vastakkainasettelu.

 

Lukija ja kuulija voivat tunnistaa tekstistä myös ironiaa, jossa asia esitetään päinvastaisena kuin tarkoitetaan. "Kyllä oli kaunis kesä", joku voi todeta hyvin sateisen kesän jälkeen. Ironian alalaji on sarkasmi, purevan ivallinen ilmaus, jonka tarkoituksena on yleensä loukata. Satiiri puolestaan esittää yhteiskunnallisia epäkohtia pilkkaavassa sävyssä. Satiiri voi kohdistua myös inhimillisiin puutteisiin, mutta niidenkin taustalla satiiri näkee yhteiskunnalliset ongelmat. Parodia on ivamukaelma, joka saattaa toisen teoksen naurunalaiseksi jäljittelemällä sen tyyliä, kieltä, esitystapaa, rakennetta tai sisältöä. Myös pastissi jäljittelee toisen teoksen ominaistyyliä, mutta siihen ei sisälly pilkkaa. Kaunokirjallisuudessa esimerkiksi Johanna Sinisalon romaani Sankarit on Kalevala-pastissi.

 

​

parodia
Leonardo_da_Vinci_(1452-1519)_-_The_Last

Myös kuva voi olla pastissi. Mikko Ketolan ja Anssi Rauhalan sarjakuvassa Marian koodi - Professori Anni Isotalon tutkimuksia (2006) piirroksen sommitelma tuo mieleen Leonardo da Vincin maalauksen Pyhä ehtoollinen (1495–1498).

Retoristen keinojen avulla on mahdollista luoda piiloväitteitä eli presuppositioita. Vuodemainoksen kehotus "Älä vietä enää unettomia öitä" luo oletuksen, että lukija on joutunut valvomaan öitä. "Milloin siirryt puhumaan asiaa?" viestittää, että tähän asti puhe on ollut tyhjänpäiväistä.

Vahva vaikuttamisen muoto on propaganda, jolla tarkoitetaan järjestelmällistä mielipiteen muokkaamista. Propagandan levittäjät valikoivat tietoa oman tavoitteensa mukaisesti, voivat vääristellä sitä tai jopa valehdella. Näin tietoinen mielipiteen muokkaus liittyy yleensä aatteiden ja oppien levittämiseen, esimerkiksi poliittisiin ja uskonnollisiin puheisiin, mutta myös mainontaa voidaan pitää propagandana. Jos poliitikon toimintaa pidetään kansan kiihottamisena tai villitsemisenä, puhutaan populismista.

Propagandaan liittyy usein kuvallista viestintää. Taiteilijoiden tekemät propagandajulisteet ovat tunnettuja vielä vuosikymmentenkin jälkeen, koska monia niistä hyödynnetään kaupallisessa käytössä. 

Piilovaikuttaminen ei välttämättä ole tietoista vaikuttamista vaan perustuu enemmänkin siihen, että kielenulkoiset arvot siirtyvät tekstiin. Piilovaikuttamisen keinoja voi purkaa tarkastelemalla tekstin ideologiaa.

Ideologia

Ideologia

Tekstin ideologian tarkastelu paljastaa, millainen maailma tekstin mukaan on. Kyse on ajattelutavoista ja arvoista. Näkyvästi ne tulevat esiin retoristen keinojen käytössä, mutta niiden lisäksi tekstin merkityksiin siirtyy myös tekstinulkoinen todellisuus, ns. kulttuurinen konteksti. Jos se on kirjoittajalle ja lukijalle yhteinen, lukija ei edes kiinnitä huomiota siihen. Yhteisiksi luultuja arvoja voi myös tietoisesti rikkoa, kuten Antto Terras tekee tietokirjassaan Stockmann Yard (2015):

”Tavaratalobisnekselle loi kivijalan Trajanus-niminen keisari Roomassa yli 2000 vuotta sitten. Keisarillisesta kauppahuoneesta sai lähestulkoon kaikkea, mitä senaikainen ihminen saattoi kuvitella tarvitsevansa. Löytyi tuoretta taatelia ja pellavaisia tunikoita, oli viiniä ruukuissa ja orjia kahleissa. Kaikki kivasti saman katon alla ja yhdellä käynnillä hankittavissa.” 

Kulttuurista kontekstia on esimerkiksi yhteinen näkemys siitä, että puhdas elinympäristö on tärkeä arvo; kaikkialla maailmassa niin ei ole. Suomalaiselle lukijalle ei tarvitse perustella sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta Suomeen tuleville turvapaikanhakijoille on tärkeää kertoa naisen asemasta maassamme.

Keskeinen piirre ideologian tarkastelussa on nimeäminen. Se paljastaa, minkälainen näkökulma puhujalla tai kirjoittajalla on asiaan. Esimerkiksi työttömistä voidaan politiikassa puhua resurssina, potentiaalina tai kulueränä. Turvapaikanhakijat voivat lehtikirjoituksissa tai sosiaalisen median keskusteluissa olla hädänalaisia tai turvanhakijoita mutta myös valepakolaisia tai elintasoshoppailijoita. Kielenkäyttäjä tekee tietoisen valinnan, kun hän nimeää ihmisiä tai ihmisryhmiä.

Kansalaissota, luokkasota, punakapina, sisällissota, torpparikapina, vallankumous, vapaussota, veljessota.

       – Vuoden 1918 tapahtumien nimeäminen riippuu näkökulmasta.

Toisaalta samat sanat merkitsevät eri ihmisille ja eri yhteyksissä eri asioita. Tällainen sana on aktivisti, joka politiikassa merkitsee suoraa toimintaa. Sortovuosien aikaan 1900-luvun vaihteessa perustuslailliset aktivistit olivat leimallisesti oikeistolaisia, jotka vastustivat venäläistämistoimia. Tästä sai alkunsa myös jääkäriliike. Nykykielessä aktivistit ovat eläinsuojelijoita, talonvaltaajia ja anarkisteja, jotka politiikan kentällä sijoittuvat yleensä vasemmistoon. Oikeistolaisia suoran toiminnan kannattajia ei tavallisesti kutsuta tällä nimellä, vaan he ovat esimerkiksi uusnatseja, fasisteja ja äärioikeistolaisia.

Samoin esimerkiksi rasismi, suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus, konservatiivisuus, perhe ja avioliitto ovat sanoja, jotka merkitsevät eri ihmisille eri asioita. Erityisesti sosiaalisessa mediassa sanoihin liittyy helposti vahvoja latauksia, kun asioista voidaan keskustella nimimerkin suojassa myös tunneperäisesti ja puhekielisesti. Moni neutraali sana värittyy tämän vuoksi. Esimerkiksi rasisti tarkoitti alkuaan ihmistä, joka syrjii toista rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavuuksien takia. Mediassa rasistin leiman voi kuitenkin helposti saada kuka tahansa, joka suhtautuu kriittisesti maahanmuuttoon.

köyhä ihminen

​

   rikas ihminen

köyhyys

    vähävaraisuus

   taloudellinen        eriarvoisuus

turvaverkkoja

       tarvitsevat

hyvätuloiset

     hyväosaiset

Tekstin ideologiaa on sekin, että asiat ilmaistaan substantiivilla silloin, kun oikeastaan tarvittaisiin adjektiivia. Varsinkin politiikassa asioista tehdään ilmiöitä: ei puhuta ahneista ihmisistä vaan ahneudesta eikä rikkaista ihmisistä vaan hyvätuloisista ja hyväosaisista. Näin asiaan saadaan etäisyyttä ja kuulijat vieraannutetaan todellisesta tilanteesta. 

Tehokas etäännyttämisen keino on määrällistäminen, asioiden esittäminen numeroina. Talouselämään kuuluvat luvut ja prosentit, mutta kun ihmisten toiminta ja elämä muutetaan numeroiksi, ihmiset muutetaan kasvottomiksi. Näin on helppo häivyttää yksilöiden ongelmat ja puhua vain ilmiöstä. Viime aikoina näin on käynyt usein esimerkiksi turvapaikanhakijoista puhuttaessa.Vasta lähikuvat pakolaisleireistä tai Välimeren rannalle ajelehtineista ruumiista pysäyttävät lukijat ja katsojat.

Esimerkki tekstin analyysista

                            on Petra Sneckin Helsingin Sanomiin kirjoittama artikkeli Täyteaineet ja Botox kiinnostavat kolmekymppisiä. Esteettistä kirurgiaa käsittelevä artikkeli on ilmestynyt 2.7.2016 aukeaman kokoisena; tarkasteltava leipäteksti on yhden sivun mittainen. Tekstikokonaisuuteen kuuluu myös kolme kuvaa ja kommenttiteksti siitä, kuka saa ostaa täyteaineita ja käyttää niitä.

Tekstin ideologiaa tarkastellessa kannattaa selvittää, minkälaisia rooleja kirjoittaja antaa tapahtumaan osallistujille, ketkä saavat äänen ja miten tapahtumaan osallistujat nimetään.

  • Artikkelissa aktiivisia toimijoita ovat sekä hoitoon hakeutuvat että hoitoa antavat henkilöt. Koska aihe on jossain määrin arkaluontoinen, äänen ovat saaneet asiantuntijat; hoitoon hakeutuneista on haastateltu vain yhtä naista, joka esiintyy pelkällä etunimellä. 

  • Hoitoon hakeutuvista henkilöistä käytetään neutraaleja nimityksiä naiset, asiakas ja potilas. Heidän pyrkimyksensä tulevat esiin lääkäreiden haastatteluista ja toimittajan ehkä muualta hankkimista tiedoista. Ainoat toiminnot, jotka liittyvät naisiin, näkyvät kielessä ilmaisuina naiset haluavat ja naiset toivovat.

  • Tapausesimerkkinä jutussa on haastateltu vantaalaista Maijaa, jonka toimintaan liitetään verbit kypsytellä, harkita ja suunnitella. Maijan haastattelun avulla tekstiin on saatu mukaan kehotus siihen, että esteettiseen kirurgiaan kannattaa suhtautua maltillisesti. Monien lukijoiden mielestä esteettinen kirurgia on ehkä turhamaista, mutta lehtijuttu ei tuo tätä näkökohtaa esiin lainkaan.

  • Hoitoa antavat henkilöt mainitaan nimeltä, ja heidät esitellään sanoilla plastiikkakirurgi, plastiikkakirurgian erikoislääkäri ja asiantuntija. Toisen tieteenalan näkökulman esittäjä on tutkija ja kulttuuriantropologi. Asiantuntijat ja tutkija uskovat, kertovat ja sanovat. – Minkäänlaista kritiikkiä esteettistä kirurgiaa kohtaan ei esitetä, eikä riskejä edes mainita.

  • Naiset ovat myös toiminnan kohteita. Lehtijutun mukaan esteettinen kirurgia houkuttaa ja kiinnostaa heitä.

  • Hoitotoimenpiteistä käytetään nimityksiä ulkonäön korjaus, esteettinen kirurgia, pistoshoidot, rintojen suurennus, kasvojen alueen täyteaine- ja botuliinihoidot, kirurgiset leikkaukset, huulien suurennus, poskipäiden täyttäminen, rintojen korjaukset, nenäleikkaukset, rintaimplantit ja rasvan siirtäminen kasvoihin. Toimenpiteet nimetään asiatyylillä, paikoin myös lääketieteen erikoiskielellä.

  • Huomiota herättää se, että juttukokonaisuuden leipätekstissä ei yhtään kertaa mainita sanaa kauneusleikkaus, joka on puhekielinen nimitys esteettiselle kirurgialle ja monen mielessä kielteisesti värittynyt sana. Sana esiintyy kuitenkin faktalaatikon otsikossa: Kauneusleikkaukset tehdään yksityisellä. Samoin sana esiintyy kuvatekstissä.

  • Artikkelissa ainoa poikkeus muuten asialliseen sanastoon tulee esiin kulttuuriantropologin haastattelussa: hän käyttää kahteen kertaan sanaa törröhuulet. Tässä ilmaisussa voi nähdä kritiikkiä. Ilmiöön perehtynyt kulttuurin tutkija katsookin asiaa toisesta näkökulmasta kuin lääkärit, jotka tarvitsevat asiakkaita työnsä jatkumiseksi.

  • Lehden painettu versio ja verkkoversio poikkeavat toisistaan. Verkkolehdessä artikkelin pääotsikossa on lainausmerkein osoitettu sitaatti ”Törröhuulet liitetään seksikkääseen naiseen ja niin sanottuun luksuselämään”. Verkkoversiossa kriittinen näkökulma asiaan on siis vahvemmin esillä kuin painetussa lehdessä. Toisaalta paperilehdessä artikkelikokonaisuus näyttäytyy dramaattisena, sillä taiton yleisilme on hyvin tumma ja myös leipäteksti on painettu harmaalle väripohjalle. Poikkeavat ratkaisut painetun lehden ja verkkoversion välillä kenties pyrkivät ottamaan huomioon erilaiset lukijat ja kontekstin, jossa artikkelia luetaan.

bottom of page