top of page

                               Tekstilajit

Derek Wernher: Len Ganeway, 1980.

Tekstien maailmassa suunnistamista helpottavat muutamat perusasiat, kuten journalististen tekstilajien tunnistaminen ja kuvien lukemiseen liittyvät perusfaktat. Toisissa journalistisissa teksteissä painottuvat mielipide ja kirjoittajan subjektiiviset kokemukset, toisissa faktat ja pyrkimys objektiivisuuteen. Tekstejä voi ryhmitellä myös kielen, rakenteen ja tavoitteen perusteella:

1. kertovat tekstit, esim. sadut ja narratiiviset tietokirjat,

2. kuvailevat tekstit, esim. matkaoppaat ja ravintola-arvioinnit,

3. ohjaavat tekstit, esim. mainokset ja käyttöohjeet sekä

4. pohtivat tai kantaa ottavat tekstit, esim. pääkirjoitukset ja arvostelut.

Usein samassakin tekstissä erilaiset esitystavat sekoittuvat. Esimerkiksi uutisessa voi olla sekä kertovaa että kuvailevaa ainesta.

                                      Tekstikokonaisuus

Tekstilajin voi yleensä tunnistaa jo tekstin ulkoasusta ja tekstikokonaisuuden eri osista. Esimerkiksi mainoksen erottaa yleensä uutisesta jo vilkaisemalla, samoin runon artikkelista. Varsinkin journalistisissa teksteissä on erilaisia rakenteellisia osia, joilla kaikilla on oma tehtävänsä. Tekstikokonaisuudesta voi erottaa esimerkiksi seuraavat osat:

  • Otsikko, joka kertoo tekstin aiheen. Painetussa mediassa otsikot ovat lyhyitä, mutta verkkolehdissä otsikot ovat usein niin pitkiä, että ne voivat korvata ingressin.

  • Ingressi on pääotsikon alla oleva, aiheeseen johdatteleva teksti.

  • Väliotsikot jakavat pitkän tekstin osiin ja kertovat seuraavan jakson näkökulman.

  • Leipäteksti on koko tekstin ydin.

  • Nosto on yleensä suora lainaus leipätekstistä. Noston tehtävänä on herättää lukijan kiinnostus ja tehdä tekstistä myös ulkoasultaan ilmava ja siten houkutteleva. Nosto erottuu leipätekstistä suuremman kirjasinkoon takia.

  • Kuva kiinnittää usein ensimmäisenä lukijan huomion. Sen tehtävänä on havainnollistaa tekstiä. Yleensä siihen liittyy myös kuvateksti, joka kertoo kuvan sisällöstä.

  • Grafiikka havainnollistaa tietoa kuvallisesti. Esimerkiksi pylväs- tai ympyrädiagrammeilla voidaan esittää lukumääriä ja niiden muutosta eri aikoina.

  • Kainalojuttu on lyhyt teksti, joka voi esimerkiksi tuoda leipätekstin sisältöön jonkin toisen näkökulman.  

  • Tietolaatikko kertoo tiiviisti aiheeseen liittyviä faktoja.

                                    Uutinen ja uutiskuva

Uutinen välittää uutta tietoa ajankohtaisista asioista. Uutinen on yleisin juttutyyppi, ja se vastaa kysymyksiin mitä, missä ja milloin. Uutinen tulisi kirjoittaa neutraalilla tyylillä, koska sen pyrkimys on olla objektiivinen ja kantaa ottamaton. Sen rakennetta on kuvattu kärjellään

olevalla kolmiolla, joka ilmentää sitä, että alkuun tulevat kaikki olennaiset asiat ja lopussa kerrotaan taustoista eli pyritään vastaamaan myös kysymyksiin kuka, miten ja miksi. Tärkein on kuitenkin luettavissa jo alussa.

Nykyisin sanomalehden paperiversiossa on entiseen verrattuna vähemmän aivan tuoreita uutisia. Uutinen on kuitenkin edelleen sanomalehden perustekstilaji. Verkossa ilmestyneitä uutisia julkaistaan uudestaan myös sanomalehden paperiversiossa, mutta usein toimittajat pyrkivät lehtiuutisessa tuomaan verkkouutiseen verrattuna jotakin uutta tai löytämään uutiseen toisen näkökulman. Näitä voidaan kutsua myös uutisanalyyseiksi tai uutisartikkeleiksi, ja niissä uutisissa kerrottujen asioiden syitä, seurauksia, merkityksiä ja yksityiskohtia voidaan selittää perusteellisemmin kuin itse uutisessa.

Päivälehti oli ensimmäinen nykyaikainen suomalainen sanomalehti. Se ilmestyi vuosina 1889–1904. Jo tässä lehdessä oli paljon erilaisia tekstilajeja, mutta uutiskuvat vielä puuttuivat.

Yhteiskunnallisesti tärkeä asia on uutiskynnys eli kysymys siitä, mitkä asiat pääsevät julkisuuteen. Asia todennäköisesti pääsee julkisuuten, jos sillä on poliittista ja yhteiskunnallista merkittävyyttä, se on jollain tapaa uusi ja ennen kokematon, inhimillisesti kiinnostava, tapahtunut lähellä tai on kielteinen. Uudenlainen ristiriita on syntynyt siitä, että tiede pyrkii yleensä konsensukseen eli entisen tiedon kanssa sovittelevaan ratkaisuun, mutta uutiskriteerinä onkin se, että tieto on ristiriidassa aikaisemmin julkaistun tiedon kanssa.

Uutisen ohessa on usein uutiskuva. Vaikka nykyisin on tavallista, että kuvia manipuloidaan, on uutiskuvan oltava edelleen autenttinen, eikä sitä saa manipuloida. Rajaus on silti kuvaajan päätettävissä. Kuva konkretisoi, havainnollistaa ja selventää uutisen aihetta.

Usein uutiskuvan tulkinnassa pätevät tietyt kuvan lukemisen periaatteet, mutta niitä voidaan tietoisesti myös rikkoa. Uutisen yhteydessä käytetään tarvittaessa taulukoita ja grafiikkaa sekä symbolikuvia. Nykyisin uutiskuvan voi korvata myös uutisvideo.

Uutiskuvan tarkastelussa on muutamia perusfaktoja, jotka auttavat analyysin tekemisessä ja kuvan viestien oivaltamisessa. Kannattaa aloittaa yksinkertaisilla kysymyksillä:

  • Mistä kuva kertoo?

  • Mikä on kuvan aihe?

  • Minkä kokoinen kuva on?

  • Minkä muotoinen kuva on?

Kuvan analyysi

Esimerkki uutiskuvan analyysista

Lähde: https://www.piqsels.com/fi/public-domain-photo-orbfy

Kuvakoon viesti lienee selvä: tärkeänä pidetystä aiheesta on suuri kuva ja toisin päin. Kuvakoot ovat yleiskuva, lähikuva ja erikoislähikuva. Kapea ja korkea kuva antaa aiheestaan dynaamisen, matala ja leveä levollisen vaikutelman. 

Kuva Venetsiasta on laaja yleiskuva, johon mahtuu monia arkisia ilmiöitä. Vaakatasoinen yleiskuva myös konkretisoi aukion suuruutta ja sillä parveilevien ihmisten paljoutta.

Kuvakulman merkitys on kiistaton: Alhaalta kuvattu kohde vaikuttaa vahvemmalta ja arvokkaammalta kuin ylhäältä kuvattu. Suoraan, samasta tasosta kuvattu kohde saa neutraalin sävyn. 

Kohde on kuvattu neutraalisti samalta tasolta, mikä kertoo arkisesta tilanteesta, tavallisesta turistipäivästä Venetsiassa. Huomiota kiinnittää kuitenkin tyhjä tila poliisin ympärillä. Ihmiset, jotka vaikuttavat turisteilta, ovat ryhminä, ja osa heistä ottaa kuvia aukiosta ja sen rakennuksista, mutta poliisin lähellä ei seiso kukaan. Näin korostuu se, että poliisi on virkatehtävissä järjestyksen valvojana, eikä hän ole osa tätä muuta joukkoa, vaan hänellä on selvästi määritelty tehtävä.

Rajauksella voidaan jostakin asiasta saada haluttu vaikutelma aikaan. Jotain olennaista voidaan jättää pois kuvasta tai esimerkiksi henkilöä ei kuvata kokonaan. Vaikka kuvamanipulaatiota ei hyväksytä, ei rajaamista pidetä mitenkään erityisen epäeettisenä.

Kuva on rajattu niin, että historialliset rakennukset hallitsevat sitä. Ovathan ne olennainen osa Venetsiaa ja merkittäviä turistien kiinnostuksen kohteita. Etualalla on pylväiden ja kaarien koristama arvokas rakennus, joka kiinnittää katsojan huomion. Seinällä näkyy myös EU:n ja Italian lippu, mikä ilmentää virallisuutta. Vanhojen rakennusten rivi jatkuu läpi kuvan ja ikään kuin kehystää ihmisiä aukiolla. Myös taivasta on jätetty näkymään niin paljon, että se tuo kuvaan avaruuden tuntua ja saa ihmiset näyttämään hiukan vähemmän tärkeiltä.

Huomiota kannattaa kiinnittää myös kuvan sommitteluun ja kuvassa olevaan liikkeeseen. Vasen puoli kuvassa edustaa yleensä tuttua ja mennyttä, oikea puoli uutta ja tulevaa. Alhaalla on arkisemmat kohteet ja ylhäällä juhlallisemmat ja arvokkaampana pidetyt. Alaspäin etenevä liike kuvaa alistumista ja ylöspäin etenevä johonkin pyrkimistä ja voimaa. On hyvä huomata, että uutiskuvaksi on monien otettujen joukosta valittu yksi. Ei siis ole sattumaa, jos vaikka tunnettu poliitikko haukottelee kuvassa, jossa muut näyttävät keskittyneiltä ja asiallisilta.

​

Kuvan vasemmassa laidassa olevat rakennukset edustavat jotakin pysyvää: ne ovat olleet paikallaan kauan. Myös vanhat lyhtypylväät rytmittävät kuvaa nousemalla seisoskelevien hahmojen päiden yläpuolelle. Ihmiset vaihtuvat, ja myös heidän käsissään olevat laitteet edustavat nykyhetkeä ja muutosta. Keskellä kuvaa on kaupustelijoita, joiden myytävät tavarat vaihtelevat sesongin mukaan. Kyseessä on tyypillinen tilannekuva; jo hetken päästä asetelma olisi toisenlainen. Vasemman laidan nainen ei enää kuvaisi rakennusta, jollakin turistilla voisi olla asiaa poliisille, ja oikeassa laidassa oleva mies olisi lopettanut puhelunsa ja hypännyt kuvasta ulos. Yksityiskohdat vaikuttavat tulkintaan.

Värien symboliikalla on merkitystä kuvissa, samoin kontrasteilla ja valaistuksella. Yleistunnelma syntyy usein niiden vaikutuksesta.

Kirkkaita värejä, arkisuutta ja elämää, kuvaan tuovat ihmisten vaatteet, erityisesti lähimpänä kuvaajaa olevan hahmon laukku, takki ja pipo ovat iloisia väriläikkiä. Poliisi myös erottuu kuvassa virkapukunsa värillä. Henkilöiden vaatetus paljastaa, että vuodenaika on syksy tai kevät, ei ainakaan pahin hellekausi. Ikiaikaiselle urbaanille kaupunkimiljöölle luonteenomaisesti kasvillisuus ja luonto puuttuvat kokonaan, ja päätelmät vuodenajasta voi tehdä vain vaatteiden perusteella.

 

Ympäristö on väriltään hillittyä vaaleata ja okraa, jo esihistoriallisena aikana käytettyä maaväriä. Perinteinen väri luo maisemaan pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Taivas on pilvinen mutta ei uhkaavasti: siniharmaa pilviverho luo kuvaan pikemminkin rauhallista tunnelmaa, kun muuten aukio ja rakennusten vierustat kuhisevat väkeä.

Muita tekstilajeja

Lehden linjan voi lukea pääkirjoituksesta. Pääkirjoituksessa lehti ottaa kantaa johonkin ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen kysymykseen. Pääkirjoituksen kirjoittaa useimmiten päätoimittaja, mutta sen voi kirjoittaa myös hänen apunaan toimiva toimittajista koostuva tiimi tai lehden jonkin osan erikoistoimittaja. Pääkirjoituksessa ei ole kirjoittajan nimeä, millä korostetaan sitä, että siinä näkyy lehden virallinen linja instituutiona.

Päivälehden linja oli voimakkaan liberaali ja suomalaisuusmielinen. Se oli ajan oloissa niin radikaali, että keisarillinen sensuuri vaati toistuvasti muokkaamaan lehden sisältöä. Lopullisesti Painoasiain Ylihallitus päätti lakkauttaa Päivälehden vuonna 1904. Syynä oli se, että lehti oli pääkirjoituksessaan suhtautunut myönteisesti kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaan. Neljä päivää myöhemmin Päivälehden toimituskunta perusti Helsingin Sanomat.

 

Kuvassa Päivälehden toimitus vuonna 1893. Seisomassa vasemmalta Kasimir Leino, Reinhold Roine, Juhani Aho, Arvid Järnefelt ja Erkki Reijonen. Pöydän ääressä istumassa vasemmalta Santeri Ingman, E. O. Sjöberg, Eero Erkko sekä Filip Waren.

Monipuolista tekstilajia, joka sisältää ennalta hankittua taustatietoa ja pohjautuu usein muista teksteistä hankittuihin tietoihin, kutsutaan artikkeliksi. Artikkeli on sävyltään asiallinen, ja taustatietoihin nojaavana se  pyrkii totuudenmukaisuuteen. Kuitenkin artikkelissa on selvästi myös näkökulma, joka on artikkelin kirjoittajan luoma ja valitsema. Näin ollen siinä on myös mielipidetekstin piirteitä, eikä se kielellisesti pyri niin vahvasti neutraaliin ilmaisuun kuin esimerkiksi uutinen.  Artikkelin luonne vaihtelee sen mukaan, missä se on julkaistu:  Sanomalehtien artikkelit käsittelevät useimmiten tavalla tai toisella ajankohtaisia asioita. Tieteellisissä julkaisuissa ilmestyvissä artikkeleissa ovat  mukana lähdetiedot, ja ote niissä on analyyttinen ja erittelevä. Aikakauslehtien artikkelit ovat aiheiltaan elämänläheisiä ja usein  keveitä ja viihteellisiäkin. Artikkeliksi nimitetään usein virheellisesti kaikkia  lehdissä ilmestyneitä tekstejä. Artikkelilla on kuitenkin, vaikeasta määrittelevyydestään huolimatta, omat ominaispiirteensä.

Sanoma-  ja aikakauslehdissä on yleensä mielipideosasto, jossa julkaistaan lukijoiden lehteen lähettämiä kirjoituksia ja kannanottoja. Aiheet vaihtelevat ajankohtaisista yleisesti kiinnostaviin. Vastine on vastaus johonkin lehdessä aiemmin julkaistuun juttuun. Siitä näkyy selvästi se, mihin vastataan. 

Kommentti on kannanotto, joka sisältää sekä havaintoja että analyysiä jostakin ajankohtaisesta asiasta. Kommentin on kirjoittanut lehden oma toimittaja, jolla on tietoa aiheesta, tai se on tilattu joltakin ulkopuoliselta asiantuntijalta. Sosiaalisessa mediassa kommentiksi kutsutaan kaikkia 

toisia tekstejä kommentoivia tekstejä, ja se on siellä yleinen. Kommenttijutuksi kutsutaan kokonaisuutta, jossa on lukijoilta kerättyjä näkemyksiä jostakin lehden käsittelemästä aiheesta.

    Luen lehdestä että 30 000 allia ammutaan

ja ihmettelen että on suuri kansa

josta en ole kuullut puhuttavan ennen

tässä lähellä, miten monta muuta kansaa

kauempana maailmassa

                                     Pentti Saarikoski, 1977  

Kun kirjoitetaan mm. kirjallisuudesta, musiikista, teatterista, kuvataiteesta, elokuvasta ja peleistä, tyypillinen tekstilaji on arvostelu. Arvostelu pyrkii nimensä mukaisesti arvottamaan eli löytämään kohteensa ansiot ja puutteet. Tekstilajin kirjoittajalta vaaditaan laajaa ja syvää ymmärrystä sekä monipuolista tietoa kirjoittamastaan taiteenlajista tai alasta, mutta siinä on kuitenkin vahvasti mukana kirjoittajan mielipide.

​

iltapäivälehti kirkuu lasten kuolemaa

romuttuneen auton alta myssy pilkottaa

kaupan lehtihyllyt taas pian tyhjenee

huomenna jo uusi missi lapset korvannee

- -

tanssin taivaan kannen alla

liemeen mielipuoliseeen

tahdon lyödä vasaralla

naulan maailman sydämeen

pisteen tämän päivän uutiseen

​

                                     Ismo Alanko, 1998

Kolumni on lyhyt mielipidekirjoitus. Kolumnin yhteydessä oleva kirjoittajan kuva ilmaisee sen, että kyseessä on yksittäisen henkilön mielipide, ei lehden kanta. Kolumnisti voi olla lehden ulkopuolinen, kutsuttu kirjoittaja tai lehden oma toimittaja. Kolumni on tyyliltään pohtiva ja henkilökohtainen ja käsittelee usein jotakin ajankohtaista asiaa. Monenlaiset tyylilliset valinnat ovat mahdollisia, kuten huumori ja tunteisiin vetoavuus esimerkiksi omakohtaisuuden kautta. Kielellisesti kolumnit vaihtelevat kirjoittajan mukaan. Yleensä kirjoittajat pyrkivät persoonalliseen kielenkäyttöön, ja niinpä kolumnit voivat muistuttaa myös pienoisesseetä.

Huvittamaan pyrkivä juttutyyppi on nimeltään pakina. Pakinassa kirjoittaja käsittelee jotakin, yleensä ajankohtaista  aihetta valitsemastaan persoonallisesta ja koomisesta näkökulmasta. Liioittelu, kärjistys ja pilailu ovat pakinalle ominaisia piirteitä, samoin kielellä leikittely. Pakinan kirjoittajat käytävät usein nimimerkkiä nimen sijaan. Tunnettuja nimimerkkejä ovat esimerkiksi Aapeli, Bisquit, Olli, Origo, Ukkola, Pekka Peitsi, Pii, Toinen mies ja Kuukautinen.

Laaja, tietoa ja näkemystä sisältävä, kuvitettu juttu on nimeltään reportaasi. Reportaasissa on usein mukana myös haastattelua. Jos esimerkiksi toimittaja kirjoittaa reportaasin jonkin kaupungin elämänmenosta, hän matkustaa sinne ja haastattelee paikallisia. Reportaaseista tulee

 kiinnostavia ja lukijoiden suosimia, koska toimittajat paneutuvat aiheeseen monipuolisesti ja pyrkivät tekemään jutusta eloisan ja havainnollisen. Reportaasille onkin ominaista moniäänisyys ja monilähteisyys.

Esimerkiksi päätöksenteon pohjaksi voidaan laatia systemaattinen selvitys, jota kutsutaan raportiksi. Raportti sisältää tarkkoja yksityiskohtia ja päätelmiä, jotka pohjautuvat kokemuksiin ja tutkimustuloksiin. 

Tekstilajit ovat siirtyneet verkkoon. Puhutaan nettikolumneista, tai joku voi blogissaan kirjoittaa reportaasia muistuttavia tekstejä. Monet kirjallisuusbloggarit   

esittelevät sivuillaan lukemiaan teoksia ja arvioivat niitä. Parhaimmillaan ne ovat arvosteluja. Monet seuraavat uutisia enimmäkseen verkosta, mihin voi olla syynä esimerkiksi maksuttomuus. Jotkut odottavat perinteiseltä medialta laajempia ja perusteellisempia juttuja. Tällaiset jutut syntyvät usein tutkivan journalismin tuloksena. Yleinen suuntaus on se, että uutiset luetaan tuoreeltaan verkosta. Lehtitalot eivät voi kuitenkaan siirtyä täysin digitaalisten sisältöjen julkaisemiseen, koska suurin osa niiden tuloista muodostuu yhä paperilehden tilaus- ja mainostuloista.

Tutkiva journalismi selvittää perusteellisesti ja laajasti jonkin yhteiskunnallisesti merkittävän asian taustat. Usein kyse on jostain väärinkäytöksestä, joka paljastuessaan herättää keskustelua ja edellyttää poliittisia päätöksiä. Tutkivaa journalismia tekevät toimittajat törmäävät työssään usein tiedonhankinnan esteisiin.

Pelkästään sosiaalisessa mediassa esiintyviä tekstilajeja ovat mm. WhatsApp- ja Snapchat-pikaviestit, Twitter-, Facebook-, Instagram-,  blogi- ja vlogipäivitykset.

​

Hashtageja eli ristikkomerkillä ja sen jälkeisellä sanalla tai merkkijonolla tuotettuja aihetunnisteita käytetään usein sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä ja Instagramissa. Hashtag liittää saman aihealueen viestejä toisiinsa ja helpottaa näin tietoa etsivää.

 

Meemit ovat Internetissä nopeasti leviävä ilmiö. Meemiin liittyy aina kuva, jota on usein käsitelty kuvankäsittelyohjelmalla. Ne voivat olla myös videoita tai flash-tekniikalla tehtyjä animaatioita. Meemien ikä vaihtelee sen mukaan, kuinka suosittuja ne ovat.

​

bottom of page