Äidinkieli ja kirjallisuus
Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Media
Median asemaa on vaikea määritellä, mutta sitä voi yrittää kuvailla. Usein sanotaan, että media hallitsee ihmisten arkea. Kiistämätön totuus onkin, että määrällisesti sen tarjonta on viime aikoina lisääntynyt, mikä osittain johtuu uuden teknologian medialle suomista mahdollisuuksista. Toisaalta houkuttelevaa mediateknologiaa on tarjolla aina vain enemmän: ihmiset ostavat matkapuhelimia, tietokoneita ja 3D-televisioita. Kaikki suomalaiset seuraavat jotakin mediaa, ja näin media vaikuttaa ihmisten tapaan
hahmottaa asioita. Lähes kaikki, mitä maailmassa tapahtuu, suodattuu tietoisuuteemme median välityksellä. Median tuottamat sisällöt voidaan jakaa journalistiseen eli faktaan perustuvaan tiedonvälitykseen, fiktiivisen sisältöön (elokuvat ja tv-sarjat) ja mainontaan.
Median asema nyky-yhteiskunnassa
Perinteiset joukkotiedotusvälineet, radio, televisio ja lehdistö, ovat edelleen merkittävä osa mediaa ja tarjoavat katsojille ja lukijoille tietoa, viihdettä ja elämyksiä. Välillä epäiltiin, että niiden aika on ohi, koska internet eli tietoverkot ovat nopeampi ja myös monen mielestä houkuttelevampi media. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että perinteiset mediat ovat ottaneet haasteen vastaan ja käyttävät internetin suomia mahdollisuuksia hyväkseen. Esimerkiksi kaikilla merkittävillä sanomalehdillä on myös verkkoversio, johon ne päivittävät reaaliaikaisesti
uutisia. Sanomalehtien verkkosivuilla voi olla myös liikkuvaa mainos- ja uutiskuvaa. Myös televisio ja radio ovat säilyttäneet asemansa kehittämällä internetiin uusia sovelluksia. Tilauspohjaiset äänitiedostot eli podcastit kasvattavat koko ajan suosiotaan, ja vaikka niitä kuunnellaan tietokoneen tai älypuhelimen kautta, ne muistuttavat radio-ohjelmia.
Säännölliset televisiolähetykset alkoivat Suomessa vuonna 1957. Nykyään yhä useampi seuraa televisio-ohjelmia tietokoneen näytöltä, mutta toisaalta suosittuja ovat suuret, jopa 65 tuuman kokoiset näytöt.
Kuvan lapset katsovat televisiota vuonna 1968. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Puhuttaessa siitä, miten media hallitsee ihmisten arkea, on sosiaalinen media hyvin merkittävässä roolissa. Facebook, Instagram, Youtube, Twitter, WhatsApp, Snapchat ja erilaiset blogit voivat olla joillekin päämediat, joita he seuraavat. Sosiaalisen median merkitys onkin yksilölle kiistaton. Sosiaalisen median yhteiskunnallista merkitystä on syytä myös pohtia: Voidaanko esimerkiksi poliittisten päättäjiin vaikuttaa sosiaalisen median kautta? Onko sosiaalisen median suurkuluttajan mahdollista ymmärtää yhteiskunnallista päätöksentekoa? Erityisesti on oltu huolissaan nuorista ja heidän median käytöstään. On pohdittu myös sitä, osaavatko nuoret erottaa luotettavan median epäluotettavasta ja pystyvätkö he tunnistamaan valeuutisen.
Median seuraaminen ei nykyisin sosiaalisen median lyötyä itsensä läpi ole enää vain median välittämien viestien vastaanottamista vaan usein aktiivista osallistumista ja tuottamista, mikä vaatii monenlaisia taitoja ja teknistä osaamista. Sosiaalisen median toimintaan osallistuvan pitää ymmärtää, mitä voi julkaista ja mitä on sopivaa julkaista. Hänen täytyy siis olla tietoinen myös juridisista ja eettisistä kysymyksistä. Tämä kaikki on osa monilukutaitoa. Edelleen tärkeintä on kuitenkin kyky ymmärtää tekstejä syvällisesti ja valmius arvioida niiden luotettavuutta. Myös taito tulkita liikkuvaa ja pysähtynyttä kuvaa on osa monilukutaitoa.
Tutkimusten mukaan nuorilla on puutteita numeroiden ja tekstien perusteellisessa ymmärtämisessä ja vanhemmilla taas teknisissä taidoissa. Puutteet voivat olla niin kohtalokkaita, että ne vaikeuttavat opiskelua tai työelämää sekä arjessa selviämistä.
Niin sanottujen älylaitteiden asema ihmisten ja erityisesti nuorten arjessa on hallitseva. Niiden suomat mahdollisuudet ovat periaatteessa rajattomat. Media kaikkine mausteineen, pelit, elokuvat, musiikki, ystävät, kaikki ovat tavoitettavissa kellon ympäri missä tahansa, jos vain verkkoon on yhteys ja laite on kunnossa. Tämä onkin aiheuttanut
Nokia 1610 julkaistiin vuonna 1996. Puhelimen näytölle mahtui kaksi tekstiriviä. Tekstiviestit aloittivat uudenlaisen kulttuurin 1990-luvun loppupuolella.
myös huolta laitteiden käytön vaikutuksista ihmisen persoonallisuuteen, ihmissuhteisiin ja tavallisen elämän haasteisiin.
Ongelmaksi on noussut, että monilla suhde mediaan on lähes addiktion tasolla. Täytyy seurata koko ajan, mitä viestejä tulee ja millaista
uutistarjontaa on. Keskittyminen kulloinkin läsnä olevaan tilanteeseen voi olla huteraa. Keskittymisvaikeudet eivät sinänsä ole uusi asia. Voidaan kuitenkin perustellusti väittää, että sitä ruokkivia lähteitä median ja digitaalisten laitteiden monimuotoisuuden ja helpon saatavuuden vuoksi on entistä enemmän.
Informaatiotulvasta puhuttiin jo ennen internetin valtakautta. Nyt voidaan puhua informaation hyökyaallosta. Sen hallinnassa tarvitaan niin perinteistä kriittistä lukutaitoa kuin monilukutaitoakin. On hyvä muistaa sekin, että perinteiset, luotettavina pidetyt sanomalehdet omistaa jokin mediatalo, joka on journalistisen (tosiasioihin perustuvan ajankohtaisen tiedonvälityksen) sisällön tuottajan roolinsa ohella kaupallinen yritys. Monilukutaidon haasteena on sekin, että kaikkeen viestien välittämiseen, niin faktapohjaisten kuin fiktiivistenkin, liittyy myös tunnetta.
Median vapaus ja valvonta
Kritiikki, jota mediaa kohtaan esitetään, voi koskea esimerkiksi sisältöjä ja painotuksia. Mediakritiikkiä on lisännyt se, että mm. sosiaalisen median kautta voidaan seurata, mitä juttuja ihmiset lukevat ja millaisia juttuja he jakavat toisille sosiaalisen median käyttäjille. Ilmiön on arveltu johtavan siihen, että enää ei kirjoiteta ja kerrotakaan siitä, mikä olisi tärkeää tietää, vaan siitä, mistä ihmiset tuntuvat pitävän eniten. Aiheet uutisiin otetaaan entistä enemmän somesta. Myös mainostajat ovat kiinnostuneita sellaisesta mainostilasta, jonka tietävät massojen näkevän. Ohjaako tämä tieto mediayhtiöiden ja toimittajien valintoja?
Anders Chydenius (1729–1803) oli suomalainen pappi ja talousmies. Hänen saavutuksiaan on painovapauden toteutuminen vuonna 1776. Samana vuonna ilmestyi enimmäinen suomenkielinen sanomalehti.
Lehdistöä on perinteisesti kutsuttu neljänneksi valtiomahdiksi. Käsitteellä on tarkoitettu sitä, että lehdistö seuraa yhteiskunnallista ja poliittista päätöksentekoa ja valmistelua ja näin osallistuu siihen kertomalla tärkeistä asioista mahdollisimman objektiivisesti lukijoille. Median sähköistyttyä neljäs valtiomahti tarkoittaa koko median yhteiskunnallista tehtävää, jonka seurauksena median kuluttajat saavat tärkeää tietoa mielipiteidensä ja esimerkiksi äänestämisen pohjaksi.
Vapaata lehdistöä on pidetty demokraattisen yhteiskunnan edellytyksenä ja peruspilarina. Tässä Suomi on monella tapaa edelläkävijä, koska täällä on vanhin painovapautta koskeva laki, joka säädettiin jo vuonna 1776. Vuonna 2016 Toimittajat ilman rajoja
-järjestö valitsi Suomen jälleen maailman lehdistönvapauden ykkösmaaksi. Valitettavasti sijoitus laski vuonna 2017 kolmanneksi ja edelleen vuonna 2018 neljänneksi. Vuonna 2019 Suomen sijoitus nousi toiseksi maailmassa. Ykkössijan on kolmena vuonna peräkkäin saanut Norja.
Sanan- ja julkaisemisenvapautta valvoo Suomessa Julkisen sanan neuvosto (JSN), jonka toimittajat ja tiedotusvälineiden kustantajat perustivat vuonna 1968. on itsesääntelyelin, joka sananvapauden puolustamisen ohella valvoo ja tulkitsee hyvää journalistista tapaa. Eettiset periaatteet ja neuvoston perussopimus on kirjattu journalistin ohjeisiin, joita suuret kustantajat ja mediatalot sekä niissä työskentelevät toimittajat ovat sitoutuneet noudattamaan. JSN ei käytä julkista valtaa, mutta antaa lausuntoja esimerkiksi kunnianloukkausasioissa. Pyrkimyksenä on estää oikeusjutut, jotka mahdollisesti kaventaisivat sanan- ja ilmaisunvapautta.
Tapio Junnon veistos Sananvapauden suojelija (1983) on sanomalehti Kalevan toimitalon edessä Oulussa.
Uusi sananvapautta vaarantava ilmiö on toimittajien uhkailu. Se ei ole aivan uusi asia, mutta sosiaalisen median aikakaudella uhkailu ja häirintä ovat saanut aivan uusia, törkeitä ja yksityiselämää loukkaavia piirteitä. Toinen samantyyppinen ilmiö on niin sanottu vihapuhe, jolla lietsotaan eripuraa ja nostatetaan voimakkaasti kielteisiä tunteita ilmiöitä, ihmisiä tai kansanryhmiä kohtaan.
Vihapuhe ja tappouhkaukset koskevat muitakin kuin toimittajia. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen, ravitsemustieteen, maahanmuuton ja sukupuolentutkimuksen alat ovat riskialttiita. Monet edellä mainituista aiheista kirjoittaneen ovat joutuneet esimerkiksi sulkemaan bloginsa, koska ovat saaneet niin paljon uhkauksia kommenttipalstalleen. Vihapuhe ja pelon ilmapiirin lietsonta johtavat pahimmillaan siihen, että toimittajat ja muut yhteiskunnallisesti aktiiviset kirjoittajat ja tieteen edustajat alkavat automaattisesti karttaa joitakin aiheita, koska haluavat suojella yksityisyyttään ja perheenjäseniään. Ilmiötä kutsutaan itsesensuuriksi.
Sananvapaus ei tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi jotain keskustelupalstaa voitaisi sulkea. Toisen mielipiteen saa myös tuomita. Olennaista on, että ei tee rikosta eikä toimi epäeettisesti esimerkiksi loukkaamalla toisen kunniaa. Kaikkea voi sanoa ja kirjoittaa, mutta pitää muistaa, että siitä on vastuussa.
Toisaalta sananvapaus on laajentunut sosiaalisen median myötä, koska sen kautta on mahdollista nostaa esille myös asioita, joihin toimittajat tai mediatalot eivät syystä tai toisesta tartu. Sosiaalista mediaa onkin kutsutta myös viidenneksi valtiomahdiksi, joka vahtii neljättä valtiomahtia kritisoimalla ja korjaamalla sen tekemiä juttuja. Parhaimmillaan se pakottaa päättäjät tarttumaan epäkohtiin, joita sen kautta on tullut julkisuuteen; pahimmillaan se leimaa ihmisiä, ihmisryhmiä ja ilmiöitä ja aiheuttaa syrjäytymistä.