top of page

Äidinkieli ja muut kielet

”Tuomas kävelee Erikin kanssa laitakaupungin katua, siellä missä kerrostalot loppuvat ja alkavat laajat omakotitalotontit omenapuineen ja ruusuaitoineen. Keskustelu on vaimeaa, sillä yhteistä kieltä ei ole. Erik ei osaa suomea ja Tuomaksen ruotsi on lukiotasoa. Englanti tuntuu kankealta, ja sillä on vaikea kuvata ympäröivää maailmaa, korkeita lumikinoksia, tiehöylän jälkiä jalkakäytävässä tai rintamamiestaloissa asuvia pappoja, jotka kolaavat auki kotiliittymiään. Ikään kuin vieraalla kielellä osaisi kertoa vain yksinkertaisia asioita, ja juuri tänään Tuomas tuntuu huomaavan maailman tarkasti. Hän haluaisi mainita lyyhähtäneen talon villiintyneestä orapihlaja-aidasta tai haljenneeseen riippakoivuun rakennetusta variksenpesästä, mutta sanat väistävät häntä. Pelkkä fence tai nest eivät paljastaisi Erikille maailmaa sellaisena minä hän sen näkee. Siksi hän on hiljaa, kävelee vain.”

                                                                                                                                  Tommi Kinnunen: Lopotti, 2016

On kiusallinen tunne, kun ei kykene sanomaan vieraalla kielellä sitä, mitä haluaisi. ”Lyyhähtäneen talon villiintynyt orapihlaja-aita” on vaikea kääntää. Mitä vivahteikkaammin osaa käyttää omaa äidinkieltään, sitä selvemmin huomaa eron äidinkielellä ja vieraalla kielellä puhumisen välillä.

Äidinkieli on se kieli, jota ihminen parhaiten osaa; yleensä se on lapsen ensimmäisenä omaksuma kieli. Jos vanhemmilla on eri äidinkieli ja kumpikin puhuu lapsen kanssa omaa kieltään, lapsesta tulee kaksikielinen. Ympäristöstä lapsi voi omaksua vielä kolmannen kielen. Näin saatu kaksi- tai monikielisyys merkitsee yksilölle yleensä huomattavaa henkistä pääomaa, varsinkin jos hänellä on mahdollisuus pitää näiden kielten taitoa yllä aikuisenakin. 

Kieli sitoo yksilön yhteisöön ja kulttuuriin. Se on erottamaton osa persoonallisuutta ja identiteettiä. Se ei ole pelkästään kommunikaatiota, käsitteenmuodostusta ja järkiperäistä suunnittelua vaan yhtä lailla itseilmaisua, mielikuvitusta, leikkiä ja luovuutta. 

                                                                                                 Pentti Leino

Lapsi omaksuu kieltä ympäristöstään noin kymmenvuotiaaksi asti, mutta sen jälkeen äidinkielen järjestelmä on niin pitkälle automatisoitunut, että uuden kielen oppiminen on vaikeampaa. Kielen oppijan on nimittäin opeteltava kielen myötä uusi ajattelutapa. Läheistä sukukieltä on helpompaa oppia kuin toisen kielikunnan kieltä paitsi samankaltaisen rakenteen ja sanaston takia myös siksi, että kielet hahmottavat maailmaa samalla tavalla. Ei siis voi väittää, että jokin kieli olisi vaikea ja toinen helppo, vaan kyse on siitä, kuinka lähellä opittava kieli on omaa äidinkieltä. Suomalaisen on suhteellisen vaivatonta oppia viroa, mutta ranskan tai englannin puhujat tuskin pitävät viroa erityisen helppona kielenä.

Äidinkieli on ihmisen ensimmäinen ja usein myös viimeinen kieli. Muistisairaat pystyvät nimittäin lopulta tunnistamaan ja tuottamaan vain omaa äidinkieltään, vaikka olisivat vuosikymmeniä asuneet vieraskielisessä ympäristössä. Tämä on tärkeää ottaa huomioon erityisesti silloin, jos ulkomailla asuessaan jää vieraskielisen hoidon varaan.

Kieli ja ajattelu

Kielet hahmottavat todellisuutta eri tavoin. Tuttuja ovat esimerkiksi junan kuulutukset: Saavumme hetken kuluttua Helsinkiin, Vi anländer om en stund till Helsingfors, We will shortly arrive in Helsinki. Suomeksi ja ruotsiksi toisin sanoen ilmaistaan, ”mihin” saavutaan, englanniksi sanotaan, ”missä” saavutaan.

Suomi ja unkari ovat sukukieliä, mutta niihinkin on koodautunut erilainen tapa katsoa maailmaa. Suomen kieli esimerkiksi ilmaisee usein asioiden tilaa, kun unkariksi ilmaistaan toimintaa: suomeksi sanotaan Olen iloinen, mutta unkarin verbimuoto Örülök tarkoittaa sanatarkasti ’iloitsen’. Staattinen tila tulee esiin myös ilmaisussa Olen hyvä uimaan, joka unkariksi sanotaan Jól úszok ’Uin hyvin’. Erilainen ajattelutapa näkyy myös siinä, että kielissä aikaa hahmotetaan eri tavoin. Suomessa tuleva aika on edessä, unkarissa se voi olla myös takana. Esimerkiksi suomen kielen lause Vielä on paljon edessä on unkariksi Még sok van hátra ’Vielä on paljon takana’.

Eri kielissä toimintaa hahmotetaan eri tavoin:

suomi: Eksyin metsään.

saksa: Ich habe mich im Wald verirrt.

englanti: I got lost in the forest.

Elinolot luonnollisesti muokkaavat kieltä. Suomen kielen tarjeta-verbiä on vaikea kääntää muille kielille. Tarjeta onkin modaaliverbi eli sellainen verbi, joka ilmaisee mahdollisuutta, pakkoa tai välttämättömyyttä. En tarkene mennä ulos tarkoittaa siis ’En voi mennä ulos, koska on kylmä’. Harvoissa kielissä tarvitaan modaaliverbiä, joka ottaa kantaa lämpötilaan. Myös keli-sana on suomessa tärkeä, mutta indoeurooppalaisiin kieliin sitä on vaikea kääntää.

Sijainnin osoittamiseen suomen kieli käyttää pronomineja täällä, tuolla ja siellä. Monissa kielissä niitä vastaa vain kaksi sanaa, kun taas esimerkiksi grönlannin kieleen on kehittynyt hyvin monimutkainen järjestelmä. Sen on selitetty johtuvan siitä, että Grönlannin maastossa ei ole puita ja siksi puhujan suhde jonkin asian sijaintiin pitää osoittaa kielen keinoin niin, että esiin tulevat myös esimerkiksi maaston korkeuserot.

Sanat avaavat mielleyhtymiä historiaan, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Tästä hyvä esimerkki on adjektiivi kohtelias. Sanakirjoissa sen vastine on ruotsiksi hövlig, saksaksi höflich, unkariksi udvarias ja viroksi viisakas. Ruotsin, saksan ja unkarin sanat pohjautuvat hovia merkitsevään sanaan (ett hov, der Hof, udvar), ja näissä kielissä kohteliaisuus tarkoittaakin sellaista käyttäytymistä, jota voi pitää hovillisena. Viron sanan taustalla on substantiivi viis ’tapa’. Kaikissa näissä kielissä kohteliaisuuteen kuuluu kohteliaisuusfraaseja, esimerkiksi viron palun vastaa saksan sanaa bitte ja selittyy siitä, että 1200-luvulta lähtien saksalainen aateli piti Virossa valtaa peräti 700 vuoden ajan. – Suomen kohtelias on aivan toisenlaista lähtöä, sillä se on johdettu sanasta kohdella. Suomalaisessa kohteliaisuudessa on siis kysymys siitä, miten kohtelemme toisiamme hyvin. Siihen ei välttämättä tarvita muodollisia kohteliaisuusfraaseja.

Suomen kielellä ei juuri tule toimeen maamme rajojen ulkopuolella. Siksi suomalaiset arvostavat vieraiden kielten osaamista enemmän kuin ne, joiden äidinkieltä puhuvat ehkä sadat miljoonat ihmiset maailmassa. Suomalaiset ovatkin hyvin kielitaitoisia; koululaitoksen panostus näkyy. Olennaista on ymmärtää, mikä tehtävä yksilön elämässä on äidinkielellä ja mikä muilla kielillä. Tehtävät voidaan määritellä esimerkiksi näin:

  • Äidinkieli on tunteiden ja ajattelun kieli. Sen tasapainoinen kehitys on tärkeää yksilön tunne-elämän kehittymiselle.

  • Kansalliskieli on se kieli, jolla on luotu ja luodaan kansan yhteistä kulttuuria. Kansalliskieli on myös poliittinen käsite: se tarkoittaa kielilaissa asemaltaan kansalliskieliksi vahvistettuja, yhteiskunnan virallisia kieliä. Suomen kansalliskieliä ovat suomi ja ruotsi; ruotsinkielisiä on noin 288 000.

  • Lingua franca on kansainvälisen yhteydenpidon kieli, joka suomalaisille yleensä on englanti. Vaikka se on tärkeä, se on silti vain väline, eikä sille pitäisi antaa äidinkielelle ja kansalliskielille kuuluvaa asemaa.

IMG_2747.JPG
IMG_2749.JPG

Yliopistoissa sekä opetuksen että opinnäytteiden kieli on herättänyt keskustelua: pyrkiikö lingua franca kansalliskielten paikalle? Usein myös tilat nimetään englanniksi. Kuvat ovat Oulun yliopistosta.

Kielen kääntäminen

Kielen kääntäminen

Äidinkielen ja vieraiden kielten välistä juopaa kurovat kiinni kääntäjät, jotka tulkitsevat vieraskielisiä tekstejä lukijoiden äidinkielelle. Ilman suomentajien ammattikuntaa esimerkiksi 1800-luvun venäläiset klassikot ja koko muu maailmankirjallisus olisivat jääneet suomalaisille vieraiksi; vaikutuksia on vaikea edes kuvitella. Vaikka moni lukee mielellään kirjallisuutta alkukielellä, harva osaa kieltä niin hyvin, että pystyy nauttimaan vaativan tekstin vivahteista. Suomentaja Juhani Lindholm (Parnasso 3/2016) kuvaa ammattiaan näin:

"Maailma on meri, kielet ovat heittoverkkoja, jotka leväytetään sen pinnalle. Jos samaan kohtaan merta heitetään päällekkäin kaksi verkkoa, niiden silmät ja solmut eivät milloinkaan osu täsmälleen kohdakkain. Eri kielet ja kielikunnat kytkevät ja niputtavat asioita eri tavoin. Alkujaan ne ovat kuvanneet myös osittain eri todellisuuksia, mutta siitä asti, kun kulttuurien välistä viestintää on tarvittu, on verkoilla jouduttu kalastamaan vieraissa vesissä. Tähän tarvitaan kääntäjiä."

Kääntäjän tärkein työväline on erinomainen äidinkielen taito. Sanojen merkitysten ymmärtäminen on vain lähtökohta suomennostyössä, sillä Lindholmin sanoin rivien väliin "on näkymättömällä musteella kirjoitettu tulkinta- ja esitysohjeineen se tarina, jonka ilmiasu on riveillä". Kääntäjä kirjoittaa tarinan uudestaan esiin toisella kielellä ja uusille lukijoille. Kääntäminen on luovaa työtä, johon koneet eivät pysty.  

Esimerkkejä Kersti Juvan suomennoksista:

You know, they all go on about love. Love, love, love. (Byatt: Pieni musta kirja)

Kaikki ne jauhaa rakkaudesta. Rakkaus sitä ja rakkaus tätä.

 

Mrs Bright remarked, as she frequently remarked that – –. (Byatt: Pieni musta kirja)

Rouva Bright huomautti, eikä ensimmäistä kertaa, että – –.

 

I hope you don’t mind. (Phillips: Murhenäytelmä)

Ethän pahastu.

 

I wish Chester were here. (Bennett: Jokapäiväinen taiteemme)

Voi kun Chester olis täällä. 

Kääntämisen tärkeä osa-alue on audiovisuaalinen eli AV-kääntäminen, jota Suomessa on tehty 1950-luvulta lähtien. AV-kääntäjät huolehtivat esimerkiksi televisiosarjan tai elokuvan tekstittämisestä. Työ on vaativaa, sillä luontevan suomennoksen lisäksi tekstiä pitää osata tiivistää niin, että se mahtuu yhdelle tai kahdelle riville. AV-kääntäjät myös ajastavat tekstitystä: kaksiriviselle tekstille varataan lukuaikaa enintään seitsemän sekuntia. On arveltu, että televisio-ohjelmien tekstitys on yksi selitys suomalaisten hyvään lukutaitoon.

Suomen kielitilanne

Suomenkielinen väestö törmää omassakin maassaan moniin kieliin. Toista kansalliskieltämme ruotsia puhuu äidinkielenään noin 288 000 henkilöä ja saamea noin 2000 henkilöä. Jokin muu äidinkieli kuin suomi, ruotsi tai saame lähes 400 000:lla Suomen kansalaisella tai Suomessa vakituisesti asuvalla ulkomaalaisella. Nykyään Suomessa puhutaan yli 160:tä eri äidinkieltä. Tilastoja kuitenkin vääristää jonkin verran se, että niihin merkitään vain yksi äidinkieli, vaikka henkilö olisi kaksi- tai monikielinen.

Saamenkieliset muodostavat Suomessa historiallisen kielivähemmistön. Suomessa puhutaan pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Kielten erot ovat niin suuria, että niiden puhujat voivat ymmärtää toisiaan vain opiskelemalla kieltä vieraana kielenä. Saamelaisten kielellisistä oikeuksista säädetään saamen kielilaissa. Lue lisää 

Suomen kielimaisema on voimakkaasti muuttunut 1990-luvulta lähtien. Taustalla ovat Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoaminen, Euroopan unionin rajojen avautuminen sekä pakolaistilanne. Suurimpia ja nopeimmin kasvavia vieraskielisten ryhmiä ovat venäjän ja viron puhujat, katso tarkemmin                                          Edelleen Suomessa on kuitenkin hyvin vähän maahanmuuttajia verrattuna moniin läntisen Euroopan maihin. 

                          Yleisimmät Suomessa puhutut äidinkielet                

              1990                               2016                                   2020

suomi       4 675 000          suomi      4 857 800          suomi      4 823 000

ruotsi           297 000          ruotsi         289 540          ruotsi          288 000

venäjä              3 900          venäjä         75 400          venäjä           81 600

englanti           3 600          viro              49 200          viro               49 400

saksa               2 400          arabia          21 800          arabia           31 900

saame              1 700          englanti       18 800          englanti        22 000

vietnam            1 600          somali         19 100          somali          21 900

viro                   1 400          kurdi           12 200          kurdi            14 800

arabia               1 100         persia, farsi 10 900          persia, farsi  14 100

puola                   900          kiina            11 300          kiina             13 100

 

Selvimmin muuttunut kielitilanne näkyy pääkaupungissa. Helsinki oli tosin jo 1800-luvulla monikielinen: kaupungissa puhuttiin ruotsin ja suomen lisäksi saksaa, ranskaa, venäjää, jiddišiä, tataaria ja romanikieltä. Juutalaisten ja venäläisten historia elää edelleen Kampintorin aukion nimessä Narinkkatori (narinkka > ven. 'torilla'). Vuosina 1876–1929 paikalla oli tori, jolla lähinnä juutalaiset ja venäläiset myivät käytettyjä vaatteita.

 

Suuri muutos Helsingin kielitilanteessa on tapahtunut viime vuosikymmenten aikana: vuonna 1981 helsinkiläisistä muita kuin suomen-, ruotsin-

Narinkkatori vuonna 1928.

Kuva: Foto Roos. Helsingin kaupunginmuseo.

tai saamenkielisiä oli vain 0,4 prosenttia, vuonna 2019 jo 15,7 prosenttia. Ryhmään kuuluu paljon myös Euroopan ulkopuolelta muuttaneita, suurimpina vähemmistöinä somalin ja arabian puhujat. 

bottom of page