Äidinkieli ja kirjallisuus
Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Äidinkieli ja muut kielet
”Tuomas kävelee Erikin kanssa laitakaupungin katua, siellä missä kerrostalot loppuvat ja alkavat laajat omakotitalotontit omenapuineen ja ruusuaitoineen. Keskustelu on vaimeaa, sillä yhteistä kieltä ei ole. Erik ei osaa suomea ja Tuomaksen ruotsi on lukiotasoa. Englanti tuntuu kankealta, ja sillä on vaikea kuvata ympäröivää maailmaa, korkeita lumikinoksia, tiehöylän jälkiä jalkakäytävässä tai rintamamiestaloissa asuvia pappoja, jotka kolaavat auki kotiliittymiään. Ikään kuin vieraalla kielellä osaisi kertoa vain yksinkertaisia asioita, ja juuri tänään Tuomas tuntuu huomaavan maailman tarkasti. Hän haluaisi mainita lyyhähtäneen talon villiintyneestä orapihlaja-aidasta tai haljenneeseen riippakoivuun rakennetusta variksenpesästä, mutta sanat väistävät häntä. Pelkkä fence tai nest eivät paljastaisi Erikille maailmaa sellaisena minä hän sen näkee. Siksi hän on hiljaa, kävelee vain.”
Tommi Kinnunen: Lopotti, 2016
On kiusallinen tunne, kun ei kykene sanomaan vieraalla kielellä sitä, mitä haluaisi. ”Lyyhähtäneen talon villiintynyt orapihlaja-aita” on vaikea kääntää. Mitä vivahteikkaammin osaa käyttää omaa äidinkieltään, sitä selvemmin huomaa eron äidinkielellä ja vieraalla kielellä puhumisen välillä.
Äidinkieli on se kieli, jota ihminen parhaiten osaa; yleensä se on lapsen ensimmäisenä omaksuma kieli. Jos vanhemmilla on eri äidinkieli ja kumpikin puhuu lapsen kanssa omaa kieltään, lapsesta tulee kaksikielinen. Ympäristöstä lapsi voi omaksua vielä kolmannen kielen. Näin saatu kaksi- tai monikielisyys merkitsee yksilölle yleensä huomattavaa henkistä pääomaa, varsinkin jos hänellä on mahdollisuus pitää näiden kielten taitoa yllä aikuisenakin.
Kieli sitoo yksilön yhteisöön ja kulttuuriin. Se on erottamaton osa persoonallisuutta ja identiteettiä. Se ei ole pelkästään kommunikaatiota, käsitteenmuodostusta ja järkiperäistä suunnittelua vaan yhtä lailla itseilmaisua, mielikuvitusta, leikkiä ja luovuutta.
Pentti Leino
Lapsi omaksuu kieltä ympäristöstään noin kymmenvuotiaaksi asti, mutta sen jälkeen äidinkielen järjestelmä on niin pitkälle automatisoitunut, että uuden kielen oppiminen on vaikeampaa. Kielen oppijan on nimittäin opeteltava kielen myötä uusi ajattelutapa. Läheistä sukukieltä on helpompaa oppia kuin toisen kielikunnan kieltä paitsi samankaltaisen rakenteen ja sanaston takia myös siksi, että kielet hahmottavat maailmaa samalla tavalla. Ei siis voi väittää, että jokin kieli olisi vaikea ja toinen helppo, vaan kyse on siitä, kuinka lähellä opittava kieli on omaa äidinkieltä. Suomalaisen on suhteellisen vaivatonta oppia viroa, mutta ranskan tai englannin puhujat tuskin pitävät viroa erityisen helppona kielenä.
Kieli ja ajattelu
Kielet hahmottavat todellisuutta eri tavoin. Tuttuja ovat esimerkiksi junan kuulutukset: Saavumme hetken kuluttua Helsinkiin, Vi anländer om en stund till Helsingfors, We will shortly arrive in Helsinki. Suomeksi ja ruotsiksi toisin sanoen ilmaistaan, ”mihin” saavutaan, englanniksi sanotaan, ”missä” saavutaan.
Suomi ja unkari ovat sukukieliä, mutta niihinkin on koodautunut erilainen tapa katsoa maailmaa. Suomen kieli esimerkiksi ilmaisee usein asioiden tilaa, kun unkariksi ilmaistaan toimintaa: suomeksi sanotaan Olen iloinen, mutta unkarin verbimuoto Örülök tarkoittaa sanatarkasti ’iloitsen’. Staattinen tila tulee esiin myös ilmaisussa Olen hyvä uimaan, joka unkariksi sanotaan Jól úszok ’Uin hyvin’. Erilainen ajattelutapa näkyy myös siinä, että kielissä aikaa hahmotetaan eri tavoin. Suomessa tuleva aika on edessä, unkarissa se voi olla myös takana. Esimerkiksi suomen kielen lause Vielä on paljon edessä on unkariksi Még sok van hátra ’Vielä on paljon takana’.
Eri kielissä toimintaa hahmotetaan eri tavoin:
suomi: Eksyin metsään.
saksa: Ich habe mich im Wald verirrt.
englanti: I got lost in the forest.
Elinolot luonnollisesti muokkaavat kieltä. Suomen kielen tarjeta-verbiä on vaikea kääntää muille kielille. Tarjeta onkin modaaliverbi eli sellainen verbi, joka ilmaisee mahdollisuutta, pakkoa tai välttämättömyyttä. En tarkene mennä ulos tarkoittaa siis ’En voi mennä ulos, koska on kylmä’. Harvoissa kielissä tarvitaan modaaliverbiä, joka ottaa kantaa lämpötilaan. Myös keli-sana on suomessa tärkeä, mutta indoeurooppalaisiin kieliin sitä on vaikea kääntää.
Sijainnin osoittamiseen suomen kieli käyttää pronomineja täällä, tuolla ja siellä. Monissa kielissä niitä vastaa vain kaksi sanaa, kun taas esimerkiksi grönlannin kieleen on kehittynyt hyvin monimutkainen järjestelmä. Sen on selitetty johtuvan siitä, että Grönlannin maastossa ei ole puita ja siksi puhujan suhde jonkin asian sijaintiin pitää osoittaa kielen keinoin niin, että esiin tulevat myös esimerkiksi maaston korkeuserot.
Sanat avaavat mielleyhtymiä historiaan, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Tästä hyvä esimerkki on adjektiivi kohtelias. Sanakirjoissa sen vastine on ruotsiksi hövlig, saksaksi höflich, unkariksi udvarias ja viroksi viisakas. Ruotsin, saksan ja unkarin sanat pohjautuvat hovia merkitsevään sanaan (ett hov, der Hof, udvar), ja näissä kielissä kohteliaisuus tarkoittaakin sellaista käyttäytymistä, jota voi pitää hovillisena. Viron sanan taustalla on substantiivi viis ’tapa’. Kaikissa näissä kielissä kohteliaisuuteen kuuluu kohteliaisuusfraaseja, esimerkiksi viron palun vastaa saksan sanaa bitte ja selittyy siitä, että 1200-luvulta lähtien saksalainen aateli piti Virossa valtaa peräti 700 vuoden ajan. – Suomen kohtelias on aivan toisenlaista lähtöä, sillä se on johdettu sanasta kohdella. Suomalaisessa kohteliaisuudessa on siis kysymys siitä, miten kohtelemme toisiamme hyvin. Siihen ei välttämättä tarvita muodollisia kohteliaisuusfraaseja.
Suomen kielellä ei juuri tule toimeen maamme rajojen ulkopuolella. Siksi suomalaiset arvostavat vieraiden kielten osaamista enemmän kuin ne, joiden äidinkieltä puhuvat ehkä sadat miljoonat ihmiset maailmassa. Suomalaiset ovatkin hyvin kielitaitoisia; koululaitoksen panostus näkyy. Olennaista on ymmärtää, mikä tehtävä yksilön elämässä on äidinkielellä ja mikä muilla kielillä. Tehtävät voidaan määritellä esimerkiksi näin:
-
Äidinkieli on tunteiden ja ajattelun kieli. Sen tasapainoinen kehitys on tärkeää yksilön tunne-elämän kehittymiselle.
-
Kansalliskieli on se kieli, jolla on luotu ja luodaan kansan yhteistä kulttuuria. Kansalliskieli on myös poliittinen käsite: se tarkoittaa kielilaissa asemaltaan kansalliskieliksi vahvistettuja, yhteiskunnan virallisia kieliä. Suomen kansalliskieliä ovat suomi ja ruotsi; ruotsinkielisiä on noin 288 000.
-
Lingua franca on kansainvälisen yhteydenpidon kieli, joka suomalaisille yleensä on englanti. Vaikka se on tärkeä, se on silti vain väline, eikä sille pitäisi antaa äidinkielelle ja kansalliskielille kuuluvaa asemaa.
Yliopistoissa sekä opetuksen että opinnäytteiden kieli on herättänyt keskustelua: pyrkiikö lingua franca kansalliskielten paikalle? Usein myös tilat nimetään englanniksi. Kuvat ovat Oulun yliopistosta.
Kielen kääntäminen
Äidinkielen ja vieraiden kielten välistä juopaa kurovat kiinni kääntäjät, jotka tulkitsevat vieraskielisiä tekstejä lukijoiden äidinkielelle. Ilman suomentajien ammattikuntaa esimerkiksi 1800-luvun venäläiset klassikot ja koko muu maailmankirjallisus olisivat jääneet suomalaisille vieraiksi; vaikutuksia on vaikea edes kuvitella. Vaikka moni lukee mielellään kirjallisuutta alkukielellä, harva osaa kieltä niin hyvin, että pystyy nauttimaan vaativan tekstin vivahteista. Suomentaja Juhani Lindholm (Parnasso 3/2016) kuvaa ammattiaan näin:
"Maailma on meri, kielet ovat heittoverkkoja, jotka leväytetään sen pinnalle. Jos samaan kohtaan merta heitetään päällekkäin kaksi verkkoa, niiden silmät ja solmut eivät milloinkaan osu täsmälleen kohdakkain. Eri kielet ja kielikunnat kytkevät ja niputtavat asioita eri tavoin. Alkujaan ne ovat kuvanneet myös osittain eri todellisuuksia, mutta siitä asti, kun kulttuurien välistä viestintää on tarvittu, on verkoilla jouduttu kalastamaan vieraissa vesissä. Tähän tarvitaan kääntäjiä."
Kääntäjän tärkein työväline on erinomainen äidinkielen taito. Sanojen merkitysten ymmärtäminen on vain lähtökohta suomennostyössä, sillä Lindholmin sanoin rivien väliin "on näkymättömällä musteella kirjoitettu tulkinta- ja esitysohjeineen se tarina, jonka ilmiasu on riveillä". Kääntäjä kirjoittaa tarinan uudestaan esiin toisella kielellä ja uusille lukijoille. Kääntäminen on luovaa työtä, johon koneet eivät pysty.
Esimerkkejä Kersti Juvan suomennoksista:
​
You know, they all go on about love. Love, love, love. (Byatt: Pieni musta kirja)
Kaikki ne jauhaa rakkaudesta. Rakkaus sitä ja rakkaus tätä.
Mrs Bright remarked, as she frequently remarked that – –. (Byatt: Pieni musta kirja)
Rouva Bright huomautti, eikä ensimmäistä kertaa, että – –.
I hope you don’t mind. (Phillips: Murhenäytelmä)
Ethän pahastu.
I wish Chester were here. (Bennett: Jokapäiväinen taiteemme)
Voi kun Chester olis täällä.
​
​
​
Kääntämisen tärkeä osa-alue on audiovisuaalinen eli AV-kääntäminen, jota Suomessa on tehty 1950-luvulta lähtien. AV-kääntäjät huolehtivat esimerkiksi televisiosarjan tai elokuvan tekstittämisestä. Työ on vaativaa, sillä luontevan suomennoksen lisäksi tekstiä pitää osata tiivistää niin, että se mahtuu yhdelle tai kahdelle riville. AV-kääntäjät myös ajastavat tekstitystä: kaksiriviselle tekstille varataan lukuaikaa enintään seitsemän sekuntia. On arveltu, että televisio-ohjelmien tekstitys on yksi selitys suomalaisten hyvään lukutaitoon.
Suomen kielitilanne
Suomenkielinen väestö törmää omassakin maassaan moniin kieliin. Toista kansalliskieltämme ruotsia puhuu äidinkielenään noin 288 000 henkilöä ja saamea noin 2000 henkilöä. Jokin muu äidinkieli kuin suomi, ruotsi tai saame lähes 400 000:lla Suomen kansalaisella tai Suomessa vakituisesti asuvalla ulkomaalaisella. Nykyään Suomessa puhutaan yli 160:tä eri äidinkieltä. Tilastoja kuitenkin vääristää jonkin verran se, että niihin merkitään vain yksi äidinkieli, vaikka henkilö olisi kaksi- tai monikielinen.
Saamenkieliset muodostavat Suomessa historiallisen kielivähemmistön. Suomessa puhutaan pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Kielten erot ovat niin suuria, että niiden puhujat voivat ymmärtää toisiaan vain opiskelemalla kieltä vieraana kielenä. Saamelaisten kielellisistä oikeuksista säädetään saamen kielilaissa. Lue lisää
​
Suomen kielimaisema on voimakkaasti muuttunut 1990-luvulta lähtien. Taustalla ovat Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoaminen, Euroopan unionin rajojen avautuminen sekä pakolaistilanne. Suurimpia ja nopeimmin kasvavia vieraskielisten ryhmiä ovat venäjän ja viron puhujat, katso tarkemmin Edelleen Suomessa on kuitenkin hyvin vähän maahanmuuttajia verrattuna moniin läntisen Euroopan maihin.
Yleisimmät Suomessa puhutut äidinkielet
1990 2016 2020
​
suomi 4 675 000 suomi 4 857 800 suomi 4 823 000
ruotsi 297 000 ruotsi 289 540 ruotsi 288 000
venäjä 3 900 venäjä 75 400 venäjä 81 600
englanti 3 600 viro 49 200 viro 49 400
saksa 2 400 arabia 21 800 arabia 31 900
saame 1 700 englanti 18 800 englanti 22 000
vietnam 1 600 somali 19 100 somali 21 900
viro 1 400 kurdi 12 200 kurdi 14 800
arabia 1 100 persia, farsi 10 900 persia, farsi 14 100
puola 900 kiina 11 300 kiina 13 100
Selvimmin muuttunut kielitilanne näkyy pääkaupungissa. Helsinki oli tosin jo 1800-luvulla monikielinen: kaupungissa puhuttiin ruotsin ja suomen lisäksi saksaa, ranskaa, venäjää, jiddišiä, tataaria ja romanikieltä. Juutalaisten ja venäläisten historia elää edelleen Kampintorin aukion nimessä Narinkkatori (narinkka > ven. 'torilla'). Vuosina 1876–1929 paikalla oli tori, jolla lähinnä juutalaiset ja venäläiset myivät käytettyjä vaatteita.
Suuri muutos Helsingin kielitilanteessa on tapahtunut viime vuosikymmenten aikana: vuonna 1981 helsinkiläisistä muita kuin suomen-, ruotsin-
Narinkkatori vuonna 1928.
Kuva: Foto Roos. Helsingin kaupunginmuseo.
tai saamenkielisiä oli vain 0,4 prosenttia, vuonna 2019 jo 15,7 prosenttia. Ryhmään kuuluu paljon myös Euroopan ulkopuolelta muuttaneita, suurimpina vähemmistöinä somalin ja arabian puhujat.