Äidinkieli ja kirjallisuus
Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Kieli
Suomen kieli on yksi maailman noin 7000 kielestä. Niiden joukossa suomi on varsin suuri kieli, sillä jos kielet pannaan suuruusjärjestykseen äidinkielisten puhujien määrän perusteella, suomi on noin sijalla 120.
Suomessa noin 4,8 miljoonaa ihmistä puhuu suomea äidinkielenään. Lisäksi maassa asuu noin 400 000 kielivähemmistöihin kuuluvaa, suomea osaavaa henkilöä. Muissa maissa suomenkielisiä on useita satoja tuhansia; ulkosuomalaisten suurimmat ryhmät ovat Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Arvellaan, että maailman kielistä noin puolet kuolee tämän vuosisadan aikana. Suomen kieli ei kuulu tähän ryhmään vaan sitä pidetään erittäin elinvoimaisena. Sen aseman turvaavat perustuslaki ja kielilaki. Sitä käytetään yhteiskunnan kaikilla aloilla, ja vuonna 1995 suomesta tuli yksi Euroopan unionin virallisista kielistä. Suomea voi opiskella myös ulkomailla yli 80 yliopistossa, noin 30 maassa.
Suomen kielen historiaa
Kieli on ihmeellinen asia. Oma äidinkieli tuntuu tuttuakin tutummalta, mutta silti sen sanat voivat yllättää. Ajatellaan vaikka sanaa käteinen. Sehän on raha, joka meillä on heti
käytettävissä, kädessä. Miten kätevä sana se onkaan – myös kätevä on johdettu käsi-sanasta. Tai entäpä kätilö, käsine. Tai kätyri. Käsittää. Sanat alkavat merkitä enemmän, kun pysähtyy miettimään,
miten ne on muodostettu.
minä asun tässä kielessä
Pentti Saarikoski
Käsi on ikivanha sana, sillä niinkin kaukaisesta
suomen sukukielestä kuin unkarista voi tunnistaa saman sanan.
Äänteiden erilainen kehitys kielissä tosin on johtanut siihen, että unkarilaisten käsi on kéz (sanan keskellä ääntyy pitkä e ja lopussa soinnillinen s). Yhteistä kieltä, kantakieltä, josta suomi ja unkari ovat kehittyneet, puhuttiin ehkä 4000–5000 vuotta sitten. Sen jälkeen kielet ovat eriytyneet niin omiin suuntiinsa, että nykyään suomen kielen puhuja ei enää ymmärrä unkaria oman äidinkielensä pohjalta. Edes suomen ja viron puhujat eivät ymmärrä toistensa kieltä ilman opiskelua, vaikka vielä ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina heidän esivanhemmillaan oli yhteinen kieli.
Unkarin, viron ja suomen kieli ovat keskenään sukukieliä. Ne kuuluvat suomalais-ugrilaisiin kieliin, joilla on yhteinen kantakieli. Muita suomen sukukieliä puhutaan Venäjällä. Kouluissamme tavallisesti opiskeltavat kielet – ruotsi, englanti, saksa, venäjä, ranska, espanja ja italia – kuuluvat indoeurooppalaiseen kielikuntaan. Sukukielten rakenteessa on paljon yhteisiä piirteitä, mikä jossain määrin helpottaa kielen opiskelua. Suomen kielen pohjalta on esimerkiksi helppo ymmärtää, että unkarissa sanavartaloiden perään lisätään sijapäätteitä, koska niin tehdään myös suomessa. Suomen ja viron kielessä on 15 sijaa, unkarissa parisenkymmentä.
Suomen kielessä on paljon yhteistä sanastoa varsinkin sen lähisukukielten kanssa. Sanojen merkitykset ovat kuitenkin monesti kehittyneet hämmentävästi eri suuntiin. Esimerkiksi suomen sana rutto tarkoittaa ruttotautia, mutta viron kielessä ruttu-sanaa käytetään merkityksessä 'nopeasti'. Myös suomen murteissa rutto tarkoittaa nopeaa, ja puhekielessä adverbin rutosti merkitys on ’paljon’: Saimme rutosti tehtäviä. Kahden eri merkityksen yhteys selittyy siitä, että rutto on nopeasti leviävä tauti. Kiinnostava on myös viron sana laud, joka tarkoittaa paitsi lautaa myös pöytää. Merkitysyhteys on helppo nähdä. Suomen lauta-sana on päässyt ruokapöytään johdoksena lautanen.
On mahdotonta sanoa, milloin suomen kieltä on alettu puhua, koska ensin pitäisi määritellä, mitä suomen kielellä tarkoitetaan. Helpompaa onkin pohtia, kuinka kauas menneisyyteen voisi matkata, että vielä ymmärtäisi nykyisen suomen kielen pohjalta täällä asuneita ihmisiä. Luultavasti keskustelu onnistuisi ainakin niiden suomen kielen puhujien kanssa, jotka asuivat maamme nykyisellä alueella noin tuhat vuotta sitten. Tosin he eivät ymmärtäisi nykysuomen puhujia läheskään yhtä hyvin, niin paljon kieleemme on tullut uusia sanoja. Ihmisten arki ja koko yhteiskunta ovat aika lailla toisenlaisia kuin tuhat vuotta sitten, ja se näkyy myös kielessä.
Esimerkiksi nykyisistä ruokapöydän herkuista tuhat vuotta sitten eläneet esivanhempamme eivät tunnistaisi montakaan lajia. Leipä, kala, olut ja vesi olisivat toki tuttuja sanoinakin, mutta esimerkiksi peruna tuli Suomeen vasta 1750-luvulla, riisi ilmestyi tavallisten ihmisten juhlaruokiin 1800-luvulla, makaronia alettiin kummastella samoihin aikoihin. Ihmetystä voisi herättää se, mihin ruokapöydästä ovat kadonneet puuro ja nauris, ne kun ovat olleet perusruokaa myös pitkän talven aikana.
Naurista on viljelty Suomessa jo esihistoriallisena aikana.
Tuhat vuotta sitten nykyisen Suomen alueella asui myös saamea sekä skandinaavista kieltä puhuvaa väestöä. Molempien ryhmien kieli näkyy edelleen vahvasti paikannimistössämme, vaikka sitä on vaikea tunnistaa, ennen kuin se selvästi osoitetaan. Nimistöntutkijat tekevätkin jatkuvasti kiinnostavia löytöjä.
Kieli ja kulttuuri
Kieli elää kulttuurissa. Kieli myös kantaa kulttuuria. Käytämme sujuvasti monia idiomeita, vaikka emme ehkä tiedä, mitä ne alkuaan ovat tarkoittaneet. Monesti olemme pulassa, mutta toivottavasti emme kuitenkaan sanan alkuperäisessä merkityksessä eli jäässä olevassa aukossa, sulassa kohdassa. Verbi pulahtaa muistuttaa alkuperäisestä pulasta, veteen solahtamisesta.
Idiomi: kahden tai useamman sanan muodostama kiinteä ilmaus, jonka merkitystä ei voi päätellä yksittäisten sanojen merkityksen perusteella.
Idiomit kertovat myös yhteiskunnallisesta tilanteesta. Kun työpäivä päättyy, moni huokaisee helpotuksesta: päivä on pulkassa. Pulkka on ollut alkuaan pulikka eli puusta veistetty 20–30 cm pitkä kirjanpitoväline. Kun torppari oli saanut päivätyönsä tehdyksi, työ todistettiin merkitsemällä pulikkaan lovi.
Esimerkkejä idiomeista:
kautta rantain
koira haudattuna
ehjin nahoin
pappia kyydissä tehdä kolttonen
äimän käkenä
puuta heinää
vetää kivirekeä
puilla paljailla
punainen lanka
haukkua pataluhaksi
musta hevonen
Porvoon mitalla
päästä pälkähästä
Tutkijat pystyvät nykysuomesta jäljittämään myös sen, keiden kanssa Suomen alueella asuneella väestöllä on ollut kontakteja ja minkälaista kulttuuria maassa on eri aikoina harjoitettu. Apuna ovat arkeologien löydöt ja väestön alkuperän osalta myös perinnöllisyystutkimus. Vaikka suomen kieli kuuluu suomalais-ugrilaisiin kieliin, joita puhutaan maantieteellisesti idässä, suomea puhuvien geenit ovat vahvasti läntisiä. Onkin tärkeää muistaa, että kieli ja geenit eivät välttämättä kulje yhdessä.
Vasarakirveet ovat muodoltaan venemäisiä kivikirveitä. Kuvan kirves on Suomen kansallismuseon kokoelmista.
Varhaisimmat lainasanat suomalais-ugrilaiseen kantakieleen ovat tulleet ehkä jo indoeurooppalaisesta kantakielestä. Nämä kontaktit toivat Suomeen nuorakeraamisen eli vasarakirveskulttuurin noin 5000 vuotta sitten. Tältä kaudelta kieleen jäivät esimerkiksi sanat porsas, sarvi ja jyvä, jotka kertovat paljon elinkeinoista.
Balttilaisista kielistä, jotka nykyään tunnetaan latvian ja liettuan kielinä, lainattiin noin 4000 vuotta sitten sellaisia sanoja kuin heinä, hirvi, lohi, metsä ja morsian. Vanhoja balttilaisia lainoja on suomessa noin 130. Vanhoja germaanisia lainasanoja on jo paljon enemmän, noin 500. Kontaktit germaanisia kieliä puhuvien kanssa ovat jatkuneet ajanlaskun molemmin puolin, yhteensä noin parituhatta vuotta. Esimerkkejä germaaneilta saaduista sanoista ovat armas, avio, hauta, kaura, kulta, raha ja taika.
On laskettu, että nykyisen suomen kielen sanoista vain muutama prosentti on omaperäistä, suomalais-ugrilaisesta kantakielestä periytyvää sanastoa. Kaikki muu on lainattu muista kielistä. Se kertoo aktiivisista kontakteista vuosituhansien kuluessa. Vieraista kulttuureista on omaksuttu uusia työtapoja, elinkeinoja, työkaluja, esineitä, taitoja ja arvoja, joiden mukana on tullut myös uutta sanastoa. Joskus uudesta kielestä on otettu sanoja, vaikka tarkoitteelle on jo ollut olemassa sana. Hyvä esimerkki on äiti. Omaperäinen sana emo oli toki olemassa – viron kielessä äiti on edelleen ema – mutta sen korvasi germaaneilta lainattu äiti. Emo ja emä jäivät tarkoittamaan eläinäitejä. Balteilta suomalaisten esivanhemmat lainasivat sanan hammas, vaikka pii oli tarkoittanut samaa asiaa. Uusi sana otetaan kieleen siksi, että se tuntuu hienolta; ilmiö on tuttu nykyäänkin.
Myöhemmät lainasanakerrostumat ovat venäjästä ja ruotsista. Myös saamen kielestä on suomeen lainautunut sanoja, koska saamelainen asutus on nykyisen Suomen alueella vanhaa, ehkä vanhempaakin kuin suomalainen. Saamelaista lähtöä ovat esimerkiksi kaamos, nuotio ja tunturi.
Sanojen lainautuminen jatkuu edelleen. Ranskasta ovat suomeen tulleet terassi ja kulissi, espanjasta karamelli ja paraati, italiasta kassa ja makaroni. Kaikkein suurin lainanantajakieli on kuitenkin englanti. Nykyään ihmiset, tavarat, ilmiöt ja aatteet liikkuvat niin nopeasti maasta ja maanosasta toiseen, että vieraskielinen sana on ehtinyt jo vakiintua kieleen, ennen kuin sille keksitään suomenkielinen vastine. Siksi Suomessa pelataan golfia eikä kolopalloa ja useimmat pitävät blogia eivätkä verkkopäiväkirjaa.
Curling on jäänyt suomen kieleen, vaikka sille on eri aikoina keksitty suomenkielisiä vastineita, mm. luutapallo, liukukivi, kilkkakivi, kierrekivi.
​
Curling-vanhemmat puolestaan ovat niitä, jotka poistavat lastensa tieltä esteet ja vaikeudet. Suomeksi puhutaan palveluvanhemmista.